Katkeraa rallihistoriaa
Vaikka olin toinen Jordanian rallissa, niin pettymys oli järjettömän suuri. Rallin päätteeksi tuli tunne, että olisin hävinnyt kaiken mahdollisen. Sitä – 0,2 sekunnin tappiota – ei voinut käsittää. Olen ollut kovissa paikoissa ennenkin, mutta sillä hetkellä tuntui todella pahalta. Kun rallin päättymisestä oli ehtinyt kulua yksi vuorokausi, niin oloni oli jo vähän positiivisempi. Ajamiseni sujui hyvin, siihen pitää olla tyytyväinen. Yritin todella rajusti ajaa Citroënin Sebastien Ogieria kiinni rallin päätöspäivänä lauantaina. Saavutin häntä 33 sekuntia ennen viimeistä erikoiskoetta ja näytti siltä, että rallin voittaminen voi onnistua. Takaa-ajon aikana jouduin kuitenkin käyttämään renkaitani paljon, ja ne olivat huonommassa kunnossa kuin kenelläkään muulla. Kun viimeinen pätkä alkoi, tiesin, että nyt on pakko mennä täysillä. Yritin vähän liikaa, ja minulla oli kolmessa kohdassa vaikeuksia pitää auto tiellä. Niihin vaikeuksiin voittotaistelu kaatui.Ogier voitti kisan vaivaisella 0,2 sekunnilla, joka on rallihistorian niukin voittomarginaali. Olen ollut mukana myös rallihistorian kolmanneksi tiukimmassa voittotaistossa viime vuonna Uudessa-Seelannissa. Silloinkin vastassa oli Ogier, mutta sillä kertaa minä voitin. Perjantain viimeisellä erikoiskokeella taktikoimme, kun emme halunneet lähteä kärkiautona reitille lauantaina. Aina olisi parempi, jos ei tarvitsisi taktikoida, mutta niin kauan kuin säännöt antavat siihen mahdollisuuden, niin joku taktikoi. Citroënin Sebastien Loeb hiljensi perjantain viimeisellä erikoiskokeella ja yritti houkutella minua tai Ogieria ajamaan kovaa maaliin asti, että menisimme hänen edelleen. Minä hidastelin tuolla pätkällä puolisen minuuttia, mutta Ogier meni kisan kärkeen. Jos olisin ajanut tuon erikoiskokeen täysillä, niin Citroën-kuljettajat olisivat todennäköisesti jättäytyneet taakseni. Siinä tapauksessa olisin saanut muutaman sekunnin johtoaseman, mutta olisin joutunut ajamaan lauantaina ensimmäisenä autona, enkä olisi pystynyt taistelemaan rallin voitosta. Ajamiseni sujui Jordanian rallissa, ja sain siitä tallini pomoilta paljon hyvää palautetta. He muistuttivat, että on harvinaista, että yhden päivän aikana pystyin ottamaan kisan johtajaa kiinni 30 sekuntia. Kova juttu oli myös se, että pystyin ottamaan Sebastien Loebistä yliotteen. Kun pääsin Loebistä riittävän kauas, niin hän lopetti totisen kilvanajamisen. Sellaista ei Loebin kohdalla usein käy. Vastustajistani Ogierin suoritus sen sijaan sävytti. Hän uskalsi mennä kärkeen perjantaina ja pystyi siltä lähtöpaikalta vielä voittamaan. Jordanian niukka tappio kasvatti voitonjanoani entisestään. Seuraava kisa ajetaan Sardiniassa, jossa voitin vuonna 2009. Nyt lähden sinne taas ajamaan voitosta.