Aitaa kaatui
Seitsemäs sija Uuden-Seelannin rallista oli paljon vähemmän kuin mitä lähdin hakemaan. Alkukausi on ollut minulle aivan hirmuista aaltoliikettä. Onnistumista on aina seurannut epäonnistuminen.Uudessa-Seelannissa on Suomen jälkeen MM-sarjan toiseksi hienoimmat soratiet, ja ralli alkoi hyvin. Ajoin aika-ajossa pohjat, mutta epäonnistuin lähtöpaikan valinnassa. Päätin lähteä 13. autona reitille, mutta vettä oli satanut sen verran, että paras paikka olisi ollut ensimmäisenä tai toisena autona. En muutenkaan saanut perjantaina ajoa kulkemaan halutulla tavalla, ja auto yliohjautui liikaa. Olin silti kolmantena, kunnes kisa meni pilalle seitsemännellä erikoiskokeella. Helponnäköisessä paikassa oli kuoppa, josta auto pyörähti pellolle sisämutkan puolelle. Olisimme varmasti päässeet aika nopeasti takaisin tielle, mutta lähtiessäni peruuttamaan auto jäi kiinni karja-aitaan. Paikallinen maanviljelijä ryhtyi leikkaamaan piikkilankaa poikki. Aikaa kului ainakin neljä ja puoli minuuttia ennen kuin pääsimme jatkamaan. Se oli jälleen aivan käsittämättömän huonoa tuuria. Jos etupyörä olisi osunut kuoppaan ihan suorassa, siinä ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Loppuosa rallista oli meille lähinnä testaamista, ja oli oikein hyvä, että autoa saatiin paremmaksi. Voitin viimeisen Power Stage -erikoiskokeen, ja se vähän nosti mielialaa. Pitää myöntää, etten olisi tällä kertaa pystynyt ajamaan voitosta Sebastien Loebiä ja Mikko Hirvosta vastaan. Kolmas sija olisi kuitenkin ollut otettavissa. Citroenin kaverit ovat päässeet viime aikoina aivan liian helpolla. Omat mahdollisuuteni tämän kauden mestaruuteen ovat jo käytännössä menneet. Loeb on minua jo 91 pistettä edellä, eikä kahdeksankertainen maailmanmestari varmasti hukkaa niin suurta etumatkaa. Loppukaudella yritän edelleen taistella yksittäisten kisojen voitoista, mutta tärkeintä on nyt saada tasaisuutta suorituksiin. Solisluun murtumisesta tullut kahdeksan viikon sairausloma vaikuttaa vielä ajamiseen. Kreikassa ajo tuntui helpommalta kuin Uudessa-Seelannissa, jossa oli paljon liukkaammat tiet. Käsi ei ole vieläkään sataprosenttisessa kunnossa. Pari viikkoa vielä tarvitaan, niin sitten se on luutunut kunnolla. Seuraava MM-ralli ajetaan Suomessa ja sitä edeltävien testien onnistuminen on erittäin tärkeää. Viime vuonna jouduin säätämään autoa ihan liikaa vielä kisan aikana. Nyt on oltava heti valmis, kun kotikisa käynnistyy. Ennen Jyväskylää ajan vielä Estonia-rallin Historic-luokan Escortillani. Suomessa on jo uutisoitu, että ajaisin seuraavat kaksi kautta Volkswagenilla. Managerini Timo Jouhki keskustelee kuitenkin edelleen myös Fordin kanssa. Uskon, että tiedän viimeistään syyskuun alussa, millä autolla ajan tämän kauden jälkeen. Ford on sitoutunut rallin MM-sarjaan ainoastaan vuoden 2013 loppuun asti. Volkswagen sen sijaan pystyisi heti tarjoamaan pidemmän kuin yksivuotisen sopimuksen.