Kartturina Miikka Anttila.
Ajoimme ennen kilpailua yli 100 km testiä ja auton uusi jousitus saatiin säädettyä sopivaksi kilpailun olosuhteisiin. Kilpailu alkoi valitettavasti harmillisella tavalla, kun vaihteensiirtäjätanko rikkoontui ja kolmoisvaihde jäi päälle. Pystyin kuitenkin ajamaan 60 ek kilometriä 3-vaihteella päästäkseni huoltoon. Huollossa vika korjattiin ja perjantai päivä sujui kiviä kierrellessä. Lauantaina oli pitkiä pätkiä ja paikka paikoin aika kivisiä osuuksia. Ajoin lauantain ek:t läpi ilman suurempia riskejä. Sunnuntai aamun ensimmäinen ek oli jokseenkin tuttu minulle vuoden 2003 Costa Smeralda rallista ja onnistuinkin ajamaan sinne huippu hyvän ajan. Loppupäivä oli tasaista yritystä. En ottanut hulluja riskejä, joten ajo palkittiin maalissa N-ryhmän voitolla ja yleiskilpailun 16. sijalla.
yleisen 16. N-ryhmän 1.
Autona Subaru Impreza WRX STI, ryhmä N
Huoltoteamina Motoring club