JM-Rally Parc Fermé

Saksan MM-ralli 25-28.8.2005

Kartturina Miikka Anttila. Heti ensimmäinen ek onnistui hyvin, mutta maaliin tullessa auton etujarrut syttyivät tuleen maali AT:llä, kun jouduimme odottamaan normaalia kauemmin. Menetimme palon takia etujarrut ja jouduimme ajamaan kaksi seuraavaa ek:ta pelkällä käsijarrulla. Jäimme siinä yli viisi minuuttia. Ongelma saatiin korjattua huollossa ja siitä alkoi ankara takaa-ajo. Olimme hyvässä nousussa, kunnes lauantaina iltapäivällä hajosi […]

Neste ralli 4-7.8.2005

Kartturina Miikka Anttila. Shakedownissa tein pienen ajovirheen osuen isoon kiveen. Onneksi auto pysyi tiellä eikä osunut puihin vaan selvisimme pienin vaurioin. Tämä vain valitettavasti antoi hieman stressaavan alun kilpailuun. Alkupätkillä ajo oli tahmeaa, mutta löydettyäni juuri oikean rytmin perjantaina iltapäivällä Vellipohja II:n kovavauhtisessa jarrutuksessa osuimme tielle muodostuneeseen isoon kuoppaan. Siinä rytäkässä hajosi jäähdyttäjä. Ajoin kuitenkin […]

Pirelli ralli, Tampere 30.7.2005

Kartturina Miikka Anttila. Ennen kilpailua autoon laitettiin uusi jousitus ja testattiin huolellisesti. Pirelli ralli oli testikilpailu Neste rallia varten, joten 95% :lla virheettömällä ajolla palkkiona maalissa oli toinen sija. yleisen 2. A ryhmän 2. Autona Toyota Corolla WRC.Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.

Argentiinan MM-ralli 14-17.7.2005

Kartturina Miikka Anttila. Tahmea alku, mutta vauhtiin päästyä ajo maistui, kunnes perjantai iltana koimme ensimmäisen rengasrikon. Vaihdoimme renkaan erikoiskokeella ja sen jälkeen samalla ek:lla katkesi rasituksesta alapallonivel ja pyörä taittui alle. Edessä oli keskeytys. Lauantaina jatkoimme super ralli säännön turvin. Lauantaina aamulla ensimm. ek:lla N-ryhmän toiseksi nopein aika. Toisella ek:lla vauhtia oli jo liikaa ja […]

SM Waltikka ralli, Valkeakoski 18.6.2005

Kartturina Miikka Anttila. Waltikka ralli avasi SM-kesäkauden ja fiilis oli jännittynyt, sillä tiedossa oli nopeita teitä. Olimme kyllä testanneet autoa hyvin ennen kilpailua ja se oli iskussa kisaa varten. Sain kilpailuun unelma-alun ollen ensimmäisellä pätkällä toinen häviten pohjista puoli sekuntia. Ensimmäiseen huoltoon saapuessa olin kuitenkin kolmantena, mutta hyvissä kärkkymis asemissa. Ek 4 tuli valtavan hienosti, […]

Sardinian MM-Ralli 18.-20.5.2007

Kartanlukija: Miikka Anttila Saimme auton oikein hyviin säätöihin Shakedownissa, mistä tulikin hyvä fiilis lähteä kisaan. Itse kilpailu saikin aivan uskomattoman alun, sillä onnistuin ajamaan pohjat heti ensimmäiselle erikoiskokeelle. Seuraavatkin kaksi ek:ta meni vielä mukavasti ja saavuimme ensimmäiseen huoltoon rallin johdossa 1,5 sekuntia ennen Grönholmia. Itseluottamus, keskittyminen ja fiilis autoon olivat kunnossa ja ajo sujui. Toisaalta […]

Uuden Seelannin MM-ralli 28.4-1.5.2005

Kartturina Miikka Anttila. Ralli alkoi hyvillä mielin, sillä auto oli tuntunut testeissä tosi hyvältä. Kaksi ensimmäistä ek:ta meni totutellessa Uuden-Seelannin olosuhteisiin. Ek:lla 3 olin jo toiseksi nopein N-ryhmässä. Ek:lla 4 vauhti vain kasvoi ja lopulta sen verran liikaa että osuin erään sillan betonireunaan ja rikoin renkaan. Hävisin siinä 30 sekuntia. Ek 5 meni kivasti ollessani […]

Italian MM-ralli, Sardinia 7-10.4.2005

Kartturina Miikka Anttila. Ajoimme ennen kilpailua yli 100 km testiä ja auton uusi jousitus saatiin säädettyä sopivaksi kilpailun olosuhteisiin. Kilpailu alkoi valitettavasti harmillisella tavalla, kun vaihteensiirtäjätanko rikkoontui ja kolmoisvaihde jäi päälle. Pystyin kuitenkin ajamaan 60 ek kilometriä 3-vaihteella päästäkseni huoltoon. Huollossa vika korjattiin ja perjantai päivä sujui kiviä kierrellessä. Lauantaina oli pitkiä pätkiä ja paikka […]

SM Vaakuna ralli, Mikkeli 18-19.2.2005

Kartturina Teppo Leino. Kuljettajan vaihdoksen kautta lähdin kilpailuun mukaan, sillä isäni piti alunperin ajaa tämä ralli, mutta hän totesi kilpailusta olevan minulle enemmän hyötyä kuin hänelle. Ensimmäinen ek meni erittäin huonosti, sillä en löytänyt rytmiä ajamiseen. Tämän jälkeen ajaminen alkoi sujua ja huollossa vielä muutimme auton säätöjä, jonka jälkeen pätkäajat paranivat huomattavasti. Loppupäivä sujui virheettömästi, […]

Ruotsin MM-ralli, Karlstad 11-13.2.2005

Kartturina Miikka Anttila. Ralli lähti tasaisella ajolla mukavasti liikkeelle, kunnes ek:lla 3 seurasin isojen poikien linjoja ja osuin kiveen. Iskunvaimennin meni rikki ja vanne meni kappaleiksi. Oli pakko vaihtaa rengas. Vaihto ei onnistunut täysin nappiin, sillä tunkki kaatui ja aikaa kului peräti 5,5 minuuttia. Pätkän maalissa meitä lohdutti tieto, että samaan kiveen oli osunut kuusi […]