Kymmenes kerta toi voiton
Walesissa ajettu MM-ralli on kuin toinen kotikisa minulle, koska aloitin ralliurani täällä Brittein saarilla. Ajoin tässä rallissa nyt kymmenettä kertaa ja olen aina halunnut voittaa tämän kisan. Oli todella kova juttu, että vihdoinkin pystyin voittamaan täällä. Walesin ralli ja sitä edeltänyt RAC-ralli voidaan laskea MM-sarjan klassikkokisoihin. Olen voittanut toisenkin klassikkokisan, kun olin ykkönen Suomessa viime vuonna. Silti makein viidestä MM-rallin voitostani on uran ensimmäinen MM-rallin ykkössija Ruotsissa 2008. Kun mietitään klassikkokisoja, niin Monte Carlon voittaminen on kaikkien kuskien haave. Sen haaveen saavuttaminen on todella vaikeaa, muttei mahdotonta. Uusi kausi alkaa tammikuussa nimenomaan Monte Carlossa. Lähtökohdat tähän kauteen olivat hieman haastavat, sillä kaadoin auton kaksi kertaa katolleen kautta edeltäneissä testeissä. Noista vaikeuksista huolimatta kauden neljä ensimmäistä kilpailua menivät osaltani hyvin, ja siinä vaiheessa olin vain kahdeksan pistettä jäljessä sarjan kärkeä. Mutta sitten seuraavissa kolmessa kisassa – Sardiniassa, Argentiinassa ja Kreikassa – tuli vaikeuksia. Sardiniassa kartanlukijani teki virheen, joka johti ulosajoon ja jousituksen rikkoutumiseen. Argentiinassa puolestaan kivi rikkoi jousituksen. Ja vaikeudet vaan jatkuivat Kreikassa, jossa tuli ensin ongelmia voimansiirtoon ja sitten meni vielä turbo rikki. Silloin tajusin, että mahdollisuuteni voittaa MM-titteli olivat enää olemattomat. Se oli vaikea hetki, joka löi fiiliksiä alas. Kauteni sai komean päätöksen, kun voitin Walesissa. Tämä ykkössija avaa henkisiä lukkoja ensi kautta ajatellen – jos tätä voittoa ei olisi tullut tällä kaudella, niin se olisi kasannut lisää paineita voittamiseen. Kaudessa oli muitakin positiivisia asioita voiton lisäksi. Sain lisää itseluottamusta ajamiseeni ja opin ajamaan asvaltilla aiempaa paremmin. Lisäksi olen mielestäni saanut lisää varmuutta päätöksentekooni. Fordin jatkaminen rallin MM-sarjassa ensi kaudella ei ole vielä sataprosenttisen varmaa. Minulla on ajosopimus Fordin rallitoimintaa pyörittävän M-Sport-tallin kanssa, mutta Fordin ja M-Sportin välistä sopimusta ei ole vielä ensi kauden osalta solmittu. Tallien on ilmoittauduttava ensi kauden MM-sarjaan joulukuun puoliväliin mennessä, ja Walesin rallin jälkeen M-Sportin johtaja Malcolm Wilson toivoi, että asiat ratkeaisivat tuohon aikarajaan mennessä. Olen lähes varma, että ajan M-Sportin kanssa ensi kaudella jossakin muodossa. Mutta mikäli Ford ei tue hommaa, niin silloin ei ole testaamista ja auton kehitystyö pysähtyy. Rallikausi päättyi, mutta siitä huolimatta ohjelmani jatkuu kiireisenä. Marras-joulukuussa tarkoitukseni on esimerkiksi ajaa Ranskassa yksi testikilpailu sekä testejä, joilla valmistaudutaan Monte Carlo -ralliin. Lisäksi aion ladata akkuja uuteen kauteen lomailemalla Yhdysvalloissa ja Kanadassa.