Kartanlukija: Miikka Anttila
Kreikan MM-Ralli on aina haastava kilpailu ja sitä se oli myös tänäkin vuonna, vaikka tiet olivat edellis vuotta paremmassa kunnossa. Ralli alkoi kohtuu hyvin, sillä olimme kahden ajetun ek:n jälkeen yleiskilpailussa viidentenä. Valitettavasti jo ek:lla kolme pyörähdin rajusti ja menetin siinä yli 20 sekuntia. Sen jälkeen tuli tilanteita vähän väliä, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyimme tiellä. Onneksi luottamus palautui perjantai-iltana. Olimme perjantain jälkeen tuloksissa kahdeksantena. Lauantaista tulikin sitten todella hankala päivä. Aamun ensimmäinen “pätkä” oli 48 km pitkä ja meillä meni ek:n puolessa välissä rengas puhki, jonka vaihdoimme kartturi Miikkan kanssa kolmessa minuutissa. Renkaan vaihdon jälkeen oli vielä mandollisuuksia pistesijoihin, mutta toisella kertaa pitkää “pätkää” ajettaessa nekin haihtuivat. 6km ennen ek:n maalia molemmat eturenkaat puhkesivat ja meillä oli mukana vain yksi vararengas, mikä tarkoitti sitä, että meidän oli laitettava ehjät renkaat eteen ja rikkinäinen taakse. Ajoimme sillä tavalla hiljaa ek:n maaliin ja hävisimme siinä yli 10 minuuttia.
Sunnuntaina oli vain tarkoitus ajaa hyviä aikoja ja parannella mieltä lauantain seikkailujen jälkeen. Siinä onnistuimmekin ja ajoimme peräti yhdet “pohjatkin”. Sijoituskin nousi vähän ja olimme lopulta kahdestoista. Kisa meni pilalle rengasrikkojen vuoksi, mutta tuli ainakin opittua kuinka säästää renkaita.
Yleisk. 12.
Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart