Akropolis-ralli
Lähdin Kreikan MM-ralliin hakemaan hyvää fiilistä epäonnistuneen Argentiinan rallin jälkeen. Näin jälkikäteen on kuitenkin todettava, että Kreikassa ei mennyt kovinkaan hyvin. Oikeastaan voisi sanoa, että koko viikonloppu meni minun osalta väärään suuntaan. Pääsyynä tähän olivat jatkuvat tekniset murheet. Kalusto ei yksinkertaisesti kestänyt. Tekniikkaongelmat alkoivat jo rallin avauspäivänä perjantaina, jolloin autostani hajosi tasauspyörästö. Etummainen tasauspyörästö ei toiminut, eikä siinä ollut aikaa ryhtyä korjaustöihin, joten mitään ei ollut tehtävissä. Tasauspyörästön ongelmat tulivat täytenä yllätyksenä, sillä vastaavia ongelmia ei ole ollut edes testeissä. Sitten tuli lauantai ja tekniikkamurheet jatkuivat. Päivän ensimmäisellä ek:lla autosta katosivat yllättäen tehot. Yritimme etsiä vikaa siirtymällä, mutta mitään ei kuitenkaan löydetty. Päivähuollossa sitten huomasimme, että auton turbo oli hajonnut. Turbon hajoaminen oli äärimmäisen harmittava juttu, sillä perjantain ongelmista huolimatta halusin jatkaa rallia lauantaina uudella ilmeellä. Tuskallinen viikonloppu huipentui sitten sunnuntain päätöspäivänä, jolloin takakallistuksenvakaaja petti viimeistä edellisellä pikataipaleella. Vakaajan pettäminen tarkoitti, että auto puski koko ajan viimeisellä ek:lla. Kaiken kaikkiaan tekniset ongelmat syövät todella paljon kuljettajan motivaatiota. On turhauttavaa ajaa kilpaa, jos kalusto hajoaa alta. Talli oli luonnollisesti pahoillaan teknisistä murheista ja sain heiltä sympatiaa. Talliväki sanoi, että nyt hajonneita osia lähetetään tutkittaviksi, sillä ilmeisesti siellä oli jotain selkeitä materiaalivikoja. Yritin kuitenkin löytää fiilistä ajooni ja etenkin lauantain yöerikoiskokeella oli fiilistä, vaikka en koko yötä haluaisi MM-ralleissa ajaakaan. Kreikan rallin tapahtumat vahvistivat sitä tilannetta, että henkilökohtainen maailmanmestaruus alkaa olla jo liian kaukainen tavoite. Sen verran paljon olen jo kärkeä perässä. Tämä tarkoittaa sitä, että merkkimestaruus nousee loppukauden kirkkaimmaksi tavoitteeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että sekin mestaruus vaatii sen, että minunkin auton kalusto kestää tulevissa kilpailuissa paremmin.Nyt on sitten pienen rentoutumisen ja akkujen latauksen aika. Seuraava MM-ralli ajetaan vasta heinäkuun lopussa Jyväskylässä, jonne lähden tavoittelemaan viimevuotisen voittoni uusimista. Tauko tekee kieltämättä hyvää, sillä kiireitä on ollut todella paljon. On ajettu testiä ja yritetty kehittää autoa kaikin mahdollisin tavoin. Nyt voi kuitenkin hieman hengähtää ja tauon jälkeen pääsen aloittamaan taas puhtaalta pöydältä. Kesälomasuunnitelmiin kuuluvat erityisesti mökkeily Pohjanmaalla. Siellä voi uida ja saunoa huolellisesti sekä nauttia Suomen kesästä.