Liukkaus yllätti ja onni kiersi Latvalan Meksikossa
Meksikon MM-rallissa kuljettajia odottivat tutut, karut vuorten rinteillä kulkevat soratiet sekä moottorista tehoja syövä vähähappinen ilman. Sää sen sijaa oli aamuisin poikkeuksellisen viileä ja sen tuoma teiden liukkaus tuotti VW:n uuteen WRC-Poloon vielä kunnon otetta hakeneelle Latvalalle kisan alussa ongelmia.
– Ei ollut luottoa auton peräpäähän. Pelkäsin koko ajan, että se yliohjaa, Latvala totesi ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän jälkeen
Vauhtia söivät myös varovaiset rengasvalinnat. Kylmissä oloissa pehmeä rengas olisi ollut oikea valinta. Latvalalla oli noilla perjantaina aamun viileydessä ajetulla neljälle erikoiskokeelle yksi pehmeä rengas, loput olivat kovia, joilla kisa normaalisti ajetaan.
– Pehmeää rengasta ei Meksikossa yleensä käytetä, mutta nyt se olisi ollut oikea ratkaisu, Latvala totesi.
Perjantaina ilman lämpötila laski paikoin alle 10 plusasteen, joka tarkoitti, ettei pehmeä seos kuumene ja kulu samaan tapaan kuin Meksikon normaaleissa olosuhteissa.
Lauantain etapille Latvala pääsi toiselta sijalta, mutta onnea ei ollut matkassa. Matkanteko päättyi ulosajoon ja keskeytykseen, kun auto kolahti vuoreen seinään etapin toisella erikoiskokeella. Iskun seurauksena vasen takapyörä irtosi viisi kilometriä ennen erikoiskokeen maalia. Matkaa huoltoon oli vielä kahden pikataipaleen verran, joten Latvalan oli pakko keskeyttää. Hän oli siinä vaiheessa pudonnut seitsemänneksi.
– Siinä oli kaksi peräkkäistä oikealla kääntyvää mutkaa ja sisäkurvissa kaksi reikää peräkkäin. Yritin väistää sitä ensimmäistä reikää ja auto karkasi pois puhtaalta ajolinjalta liukkaalle. Sen jälkeen perä otti vuoren seinään, Latvala muisteli.
– Ajo kulki hyvällä rytmillä. Vauhdilla ei tässä tilanteessa ollut mitään tekemistä. Tein virhearvion, kun yritin säästää etujousitusta.
Latvala palasi kilpailuun sunnuntaina, mutta ei aivan onnistunut ottamaan pisteitä Powerstage-erikoiskokeelta jäätyään sillä neljänneksi.
Rallissa kaksi pohja-aikaa tehneen Latvalan loppusijoitus oli viidestoista. Kisan voitti Sebastien Ogier ennen Citroenin Mads Östbergiä.