Kauden 4. MM-osakilpailu alkoi sujua minulta viimein ja vihdoin alkukauden ongelmien jälkeen. Olin aika-ajossa kolmanneksi nopein ja pääsin starttaaman ensimmäisen päivän erikoiskokeille 11:tenä autona, jolloin tie oli jo putsaantunut. Nopein aika-ajossa oli Dani Sordo ja toiseksi nopein tallikaverini Sebastian Ogier. Aivan rallin alussa ei meinannut saada rytmistä kiinni ja heti kahdella ensimmäisellä ek:lla eroa kertyi kärkeen, mutta kolmannesta ek:sta alkaen sisuunnuin ja ajat parantuivat roimasti. ”Tuli sellainen tunne, että en voi jatkaa kokemuksen keräämistä uudessa Volkswagenin tiimissä, vaan joskus on myös aloitettava saamaan tuloksia aikaan!” Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen olin kolmantena Sordon ollessa toisena ja Ogierin johtaessa.Toisen kilpailupäivän alussa Sordo hyökkäsi, mutta ajoi hiukan ulos rikkoen takajousituksen ja joutui keskeyttämään. Nousin tuloksissa toiseksi ja Mikko Hirvonen kolmanneksi, johon yritin saada tehtyä eroa, sillä hän ei ollut ensimmäisen päivän jälkeen kuin 4,8s perässäni. Onnistuin ajamaan ”pohjat” kahdelle aamun ensimmäiselle ek:lle, joka teki lisää ”hengitystilaa”. Toisen kilpailupäivän aikana aloin vakiinnuttamaan toista sijaa, kun Ogierin vauhtiin en pystynyt vastaamaan ja Mikkoon olin saanut tehtyä kaulaa.Kilpailun viimeinen päivä eli sunnuntain alkoi ikävästi, sillä aamun ensimmäisellä ek:lla jo kolmannessa mutkassa oikea vetoakseli ”korkkasi” ja etulukko ylikuumeni niin autosta tuli takavetoinen. Ogierkin kärsi vielä takalukon häiriöistä, mutta lukko onneksi palautui entiselleen. Aamu näytti aika synkältä ’Volkkarin” tiimille, mutta kun taistellaan loppuun asti niin maalissa ne palkinnot vasta jaetaan.Jouduin ajamaan n.70km takavetoisella autolla, joka oli aika vikuroiva, mutta onneksi oli kokemusta takavetoisista Historic-autoista niin se auttoi. Menetin ongelman vuoksi n. 3,5 minuuttia ja tipuin Hirvosen taakse, mutta säilytin podium-paikan. Huollossa auto laitettiin auto kuntoon ja lähdin metsästämään ”Power Stagelta” lisäpisteitä, joka oli kunnioitettavasti 52km pitkä. Olin ”pätkällä” jo kahdessa pisteessä kiinni, mutta ajoin renkaani niin huonoksi, että hävisin viimesellä 5km:llä 4s ja jäin ek:lla kolmannaksi Mads Östbergin napaten toisen sijan, mutta se tiesi yhtä lisäpistettä.Ogier voitti rallin ja ”Power Stagen”, Hirvonen tuli toiseksi ja minä kolmanneksi, joka oli ensimmäinen podiumini Volkswagenilla.