Kartanlukija: Miikka Anttila
Olimme päässeet testaamaan ennen kilpailua noin 70 km ja auto saatiin paljon paremmaksi kuin Meksikossa. Ensimmäinen erikoiskoe ajettiin torstai-iltana asfalttipäällysteisellä stadionilla. Liekö ollut vähän liikaa jännitystä veressä, sillä ajoin stadionilla ensimmäisessä mutkassa ulos ja auto sammui, mutta niin paljon oli tuuria että autoon ei tullut mitään vauriota. Se oli todella nolo paikka ajaa ulos tuhansien silmien edessä.
Perjantaiaamuna oli unohdettu torstain tapahtumat ja lähdettiin liikkeelle hyvillä mielillä. Aamun ensimmäisellä ek:lla auto tuntui hyvältä ja ajo sujui, mutta valitettavasti kojetaulun näyttöön tuli häiriö ja en nähnyt, millä vaihteella ajoin ja niinpä ek:n loppu puolella menin liian isolla vaihteella tiukkaan ylämäkiristeykseen ja auto sammui. Kesti n. 30s ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa, sillä en meinannut saada oikeaa vaihdetta päälle näytön ollessa rikki ja lähtöjärjestelmän jumittuessa päälle. Muuten perjantaipäivä onnistui ajollisesti lähes täydellisesti, sillä olin ek-ajoissa kolme kertaa kolmas ja nousin yleiskilpailussa kuudenneksi.
Lauantaiaamuna alkoi vettä tulla juuri, kun rengasvalinnat oli tehty ja lähdimme pätkille leikkaamattomilla rengailla ja liukkaus yllätti heti aamun ensimäisellä ek:lla neljä km lähdöstä. Oli niin paljon liejua tiellä, että jarrutusmatka ei riittänyt ja ajoin suoraan peltoon, mutta onneksi pääsin takaisin tielle pienen kiertolenkin jälkeen. Iltapäivällä keli kuivui ja valitsin taas renkaat väärin. Otin tällä kertaa liian pehmoiset renkaat ja ek-ajat eivät olleet miitään erikoisia, mutta kuudes sija kuitenkin vahvistui entisestään. Sunnuntaina oli tarkoitus vain ajaa järkevästi maaliin saakka, sillä matkaa viidenteen sijaa oli liikaa. Ajo menikin paljon paremmin kuin lauantaina ja kaikki muut ek:t menivät tosi hyvin paitsi stadionilla ajettu yleisöerikoiskoe, jossa sammutin auton ensimmäisessä mutkassa ja kallista aikaa kului 15s. Tulin maaliin kuudentena ja siitä sai 3 mm-pistettä, mutta valitettavasti jälkikatsastuksessa kaikista 06-vuoden Focuksista löytyi liian ohuet takasivulasit ja siitä saimme aikasakkoa 5 min ja putosimme tuloksissa kahdenneksi, mutta saimme kuitenkin yhden mm-pisteen.
Yleisk. 8.
Ford Focus WRC -06
Huoltoteamina Stobart