JM-Rally Parc Fermé

Ranskan MM-ralli 01.-04.10.2015

Latvala valloitti Korsikan tyylillä

Jari-Matti Latvala sovitti vauhtinsa oikein monsuunisateen tielle tuoman veden, moskan ja mudan liukastamalla Korsikan MM-rallin reitillä. – Se oli kontrolloitu ajo. Viitospätkällä yritin mennä, muuten en ottanut missään vaiheessa riskejä. Tuo taktiikka näytti toimivan, Latvala tuumi. Seitsemän erikoiskoetta on joskus MM-rallin päiväannos. Korsikan rallissa se oli koko reitin kilpailuosuuden mitta, kun yksi reitillä kahteen kerran ollut erikoiskoe peruuntui. Erikoiskokeelle vienyt reitti oli ensin paikoin veden vallassa, sitten sateen mukana vuorilta tullut muta ja moska tekivät ek-tiestä ajokelvottoman. Korsikalla ajettiin MM-ralli ensi kertaa sitten vuoden 2008. Suomalainen voittaja kilpailussa nähtiin vasta kolmatta kertaa. Lancialla kisan voittanut Markku Alén nosteli Korsilla voittopystiä vuosina 1983 ja 1984. – Aika hieno tunne voittaa täällä ensimmäisenä suomalaisena noin pitkän tauon jälkeen, Latvala tuumi ja omisti voittonsa Korsikalla kuolleelle Henri Toivoselle.

Vaikein, jonka olen nähnyt

Kilpailureitti kierteli hieman edellisiä kertoja kapeammille ja monin paikoin sumputtavien mutkien täyteisillä teillä. -Vaikein reitti, jonka minä olen täällä koskaan nähnyt, Latvala summasi. Kisa alkoi perjantaina edellisyön rajun sateen liukastamilla teillä. Kun sade jatkui läpi päivän, kahden erikoiskokeen etapilla oli pidettävä pitää kieli keskellä suuta. Latvala ei ottanut riskejä ja tuli tauolle kolmantena 22,9 sekunnin päässä rallia johtavasta Fordin Elfyn Evansista ja 4,9 sekuntia toisena olevasta Hyundain Kevin Abbringistä. – Tulin tosi varovaisesti. Varsinkin tuo jälkimmäinen erikoiskoe oli todella vaikea. Siellä oli monta paikkaa, jossa vesi virtasi tien yli. Ei ollut luottoa ajaa niistä täysillä, Latvala kertaili. Sebastien Ogier teloi jälkimmäisellä erikoiskokeella takarenkaan ja keskeytti sitten illalla vaihdelaatikon rikkoutumiseen, joka toi 10 minuutin aikasakon. Latvalan ajokin vaihdelaatikko alkoi yskiä toisen ajopäivän jälkimmäisellä erikoiskokeella. -Alaspäin vaihtaessa joutui välillä vaihtamaan manuaalisesti. Pätkän aikana siinä hävittiin kärkeen joku kymmenen sekuntia, etapin ensimmäisen erikoiskokeen voittanut Latvala sanoi.

Rengasvalinta mietitytti

Rallin päätöspäivän kolmen erikoiskokeen etapille Latvala lähti kahden sekunnin johdossa ennen Evansia. – Sunnuntaina aamulla oli pientä epävarmuutta rengasvalinnoista. Valitsin neljä pehmeää ja kaksi kovaa kahden pitkän pätkän etapille, ja se onnistui, Latvala sanoi. Matkalla Latvala tosin ehti empiä, että oliko valinta oikein. – Ekalla pätkällä auto alkoi huojua. En tiennyt, johtuuko se renkaiden ylikuumenemisesta vai tien liukkaudesta. Ei ollut varmuutta myöskään millaista on vauhti, kun ei ollut väliaikoja, Latvala muisteli. Viidentoista sekunnin voitto Evansista päivän avanneella erikoiskokeella poisti Latvalalta huolet. – Toiselle pätkälle vaihdoin kaksi kovaa rengasta eteen ja pehmeät taakse. Pätkästä yhdeksän ensimmäistä kilometriä oli kosteaa ja loput kuivaa, joten pystyin menemään hyvin, vaikka leikkauksissa sai varoa koko ajan. Rallin päättäneelle Powerstagelle Latvala lähti varmistelemaan voittoa ja oli kolmas 10,2 sekuntia Ogierin pohja-ajasta, mutta iloinen mies. Taskussa oli uran 15. MM-rallin voitto ja toinen perättäinen ykkössija Ranskan MM-rallista.