Kilpailu sujui alusta loppuun asti ilman ongelmia ja suurempia virheitä sekä lopussa ajo kruunattiin parhaalla mahdollisella tavalla. Perjantaiaamuna ajorytmini ei ollut paras mahdollinen, mutta lähtöpaikka 7 toi ajamiseen hieman etua ja niinpä nousin rallin johtoon heti ensimmäisten erikoiskokeiden jälkeen. Iltapäivällä ajoni parani, mutta en pystynyt tekemään kovinkaan paljon eroa Sebastian Loebiin ja Mikko Hirvoseen ennen kuin pojat taktikoivat lähtöpaikkojansa lauantaille iltapäivän viimeisellä ek:lla. Tallini ohjeisti minua ajamaan ”kaasu pohjassa” maaliin saakka. Johtoni perjantain jälkeen oli n. 40 sekuntia ennen Hirvosta ja n. 43 sekuntia ennen Loebia. Perjantai-iltana tuli pitkästä aikaa mieleen ajatus: ”meillä on oikeasti mahdollisuus voittaa tämä ralli”. Lauantaina olin ensimmäinen auto reitillä ja tiesin, että pitää ajaa kovaa sekä virheettömästi pitääkseni kilpakumppanit takanani. Ajoni sujui aamupäivällä virheettömästi ja eroni Hirvoseen kutistui vain 13 sekuntia, joten eroksi jäi 27 sekuntia. Iltapäivällä panokset kuitenkin kovenivat ja minäkin jouduin yrittämään älyttömästi; ajoin yhden risteyksen pitkäksi. Loeb rikkoi renkaan ja menetti siinä minuutin verran, mutta Hirvonen ajoi ilman virheitä ja nousi minusta n. 10 sekunnin päähän. Sunnuntaina keskityin ajamaan omaa ajoa enkä välittänyt Hirvosen hyökkäyksestä, sillä uskoin sen pitävän virheet kurissa. Sunnuntaina koimme yllätyksen, sillä pöly muodostui monille kuljettajille ongelmaksi paitsi minulle, koska olin ensimmäisenä reitillä. Hirvonen ei pystynyt hyökkäämään pölyssä ja pystyin kasvattamaan eroa. Kun eroa alkoi olla hieman yli 30 sekuntia, niin tiesin sen riittävän voittoon. Kun tiimimme vielä ilmoitti ennen viimeistä ek:ta, että tallimääräyksiä ei tule, vaikka se olisi hieman saattanut auttaa Hirvosta maailmanmestaruustaistelussa, niin voitto olisi varma, kun vain ajaisi viimeisen ek:n maaliin. Viimeinen ek tuntui pitkältä ja vaikealta, kun tiesi voiton olevan lähellä, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja ajoimme maaliin rallin voittajina 1,5 vuoden tauon jälkeen. Hirvonen varmisti tiimille kaksoisvoiton, joka tuli tärkeään paikkaan vaikean alkukauden jälkeen.