Kartanlukija: Miikka Anttila
Päämekaanikko: Pekka Asunmaa
Valkeakoskella oli luvassa hienot tiet, mutta reitin avaajana tiesin, että liukasta saattaa silti olla. Ensimmäinen ek oli heti liukas ja menin liian laveaa linjaa ja Lindholm ajoi pohjat yli 3s ennen minua. Seuraavilla kolmella ek:lla en saanut puristettua Lidholmia kiinni kuin 0.5s. Erot olivat pieniä, mutta niiden tekeminen oli todella vaikeaa, sillä vauhti tuntui olevan minulla ja Lindholmilla aivan samanlaista. Ek:lla 5 Lindholm teki lisää eroa hyväkseen lähes 2s, mutta siitä sisuuntuneena yritin kaventaa sitä ek:lla 6 ja ajo menikin tosi hienosti aina viimeiseen risteykseen asti, jossa tein todella tyhmän virheen. Tulin kovaa risteykseen ja siinä oli sen verran irtosoraa, että perä lähti irti ja yritin vielä oikaista auton, mutta tila ei riittänyt ja menin sisäpuolen ojaan, jossa kynsin 50m päästäkseni takaisin tielle. Ojassa käyntiin kului kalliita sekunteja ja Lindholm oli tällä ek:lla 1,7s nopeampi. Eroa oli 7,5 sekuntia kun viimeinen yli 21km pitkä pätkä oli ajamatta. Yritin puristaa ja tulin ilman virheitä, mutta Lindholm oli vielä hiukan nopeampi, joten minun oli tyydyttävä toiseen sijaan sekä yleiskilpailussa että ryhmässä 8,1 sekunnin erolla Lindholmiin. Lindholm oli parempi Waltikassa, mutta säilytin sarjassa johtoasemani.
yleisk. 2.
Autona Toyota Corolla WRC.
Huoltoteamina Latvala Motorsport Oy.
Kilpailuinsinööri: Asko Kosonen