Pettymys kotirallissa
Takana on aika vaikea viikonloppu. Suomen MM-ralli ei sujunut minun osaltani toivotulla tavalla. Kolmostila Jyväskylästä on ilman muuta pettymys, mutta enempään en tällä kertaa pystynyt. Citroënit menivät yksinkertaisesti niin kovaa. He olivat selvästi keksineet jotakin uutta. Se oli kuitenkin hyvä asia, että saimme ajettua puhtaan rallin. Niitä ei nimittäin tänä vuonna ole ihan hirveästi tullut. Itselläni ei ollut paras mahdollinen fiilis päällä, kun ralli alkoi. Olin aika stressaantunut, koska meillä oli hiukan liikaa pr-hommia ennen kilpailua. Minulla ei ollut aikaa rauhoittua kunnolla ennen lähtöä. Vasta perjantaina sain sellaisen oikeanlaisen fiiliksen päälle, mutta sitten oli auton säätöjen kanssa vähän turhaa takkuamista. Olimme hakeneet testeissä vähän jotakin uutta ja tehneet uudet iskunvaimentimet tätä rallia varten. Muutokset eivät kuitenkaan toimineet ihan sillä tavalla kuin olimme toivoneet, ja jouduimme palaamaan vanhoihin säätöihin. Onneksi ymmärsin sen jo aika varhaisessa vaiheessa rallia. Auto oli tehty todella vakaaksi ja se hyppäsi oikein nätisti, mutta ongelmaksi muodostui se, ettei autossa sitten ollut vetopitoa ja se kulutti hirveästi renkaita. Kokonaisuutta ajatellen hävisin säätöjen ja alun henkisen lukon takia ehkä kymmenisen sekuntia, mutta todellisuudessa nämä asiat eivät muuttaneet rallin tulosta yhtään mihinkään. Citroën oli ottanut ison askeleen eteenpäin. Olin itse asiassa aika yllättynyt heidän nopeudestaan. He olivat selvästi parantaneet jousitustaan ja olivat täällä nyt huomattavasti nopeampia, kuin esimerkiksi viime vuonna. Aivan huippusuorituksellakin pystyin olemaan Sebastien Loebin ja Hirvosen Mikon kanssa vain samassa vauhdissa, mutta en missään vaiheessa kyennyt olemaan heitä nopeampi. Seuraavaa sorarallia varten meidän on tehtävä jousituksen kanssa paljon töitä. En usko, että ero on yhtä suuri asvaltilla. Oli tosi hienoa päästä ajamaan taas Ouninpohjan erikoiskoe. On se vaan hieno pätkä! Meillä nuotit osuivat aika hyvin kohdalleen, vaikka pari pitkää loikkaakin otettiin. Muutama hyppy tuli yllätyksenä, mutta se on tyypillistä Ouninpohjassa, jos sitä ei ole pitkään aikaan ajanut. Itse olin ajanut sen viimeksi vuonna 2006. Ouninpohjan pitäisi olla joka vuosi mukana, mutta niin pitäisi olla Jyväskylän pohjoispuolella ajettavan Myhinpäänkin. Citroënin tiimi vaikuttaa hirveän vahvalta, mutta olen edelleen motivoitunut ja haluan loppukaudella taistella voitoista. Seuraavaksi ollaan sitten asvaltilla Saksassa. Sitä ennen ajamme tallikaverini Petter Solbergin kanssa puolitoista päivää testiä Saksassa, ja minun ohjelmassani on myös Lahti Historic -ralli BDA Escortilla. Olemme kesän aikana jo ajaneet asvalttitestiä ja saaneet niissä autoa paremmaksi. Olen tosi positiivisin mielin lähdössä ajamaan silläkin alustalla. Uskon ja luotan siihen, että testeissä saadaan oikea fiilis päälle.