JM-Rally Parc Fermé

Italian MM-ralli 11.-14.06.2015

Ajo kulki, onnea ei ollut matkassa

Sardinian MM-rallin rajusti uudistunut reitti tarjosi kuljettajille rutkasti hitaita ja teknisiä osuuksia. Kilpailussa se näkyi lukuisina ajovirheinä. Myös tien reunojen verran terävät kivet niittivät satoa rengasrikkojen merkeissä.
Jari-Matti Latvalan kisa jätti kaksijakoisiin tunnelmiin: ajo toimi, mutta rengas- ja iskunvaimenninrikko söivät mahdollisuudet menestykseen. Latvala oli kilpailussa kuudes, voiton vei kolmatta kertaa peräkkäin Latvalan VW-tallitoveri Sebastien Ogier.
– Tästä olisi helposti ollut otettavissa kakkossija, kun olisi lähtenyt liikkeelle sillä mielellä, että kiertelee kivet ja ajaa varmasti maaliin, Latvala tuumi.
Latvalan oma kilpailu lähti koko lailla hyvin käyntiin. Hän oli ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän jälkeen kolmas vajaan puolen minuutin päässä kisan johtoon nousseesta Hyundain Hayden Paddonista, joka hyödynsi hyvän lähtöpaikkansa irtosoran päällystämillä teillä. Latvala harmitteli tehneensä etapilla turhan varovaisen rengasvalinnan aamupäivän erikoiskokeilla.
– Tiedettiin edellisiltana, että yöllä sataa vettä, mutta lämpötilan piti nousta aamulla nopeasti yli 30 asteeseen. Nyt olikin pilvistä ja ilma pysyi aamulla oletettua viileämpänä. Siksi olisi pitänyt ottaa aamulla mukaan kaksi pehmeää rengasta neljän kovan lisäksi niin kuin Paddon ja Ogier, Latvala tuumi. Hyvällä lähtöpaikalla ajanut Latvala nousi toiseksi ennen päivän viimeistä edellistä erikoiskoetta, mutta humahti kolmanneksi tehtyään ajovirheen jarrutuksessa hidastusmutkassa.

– Osuin kaarteessa suojapaaliin ja perä kimmahti sen verran penkkaan, että rengas lähti vanteella. Sillä piti ajaa yhdeksän kilometriä, josta viimeiset kaksi mentiin todella hiljaa, Latvala muisteli.

Mahdollisuudet kärkitaisteluun hupenivat toisen varsinaisen ajopäivän aikana, kun Latvala menetti ensin reilut kaksi minuuttia rengasrikossa, ja körötteli sitten kisapäivän lopun kolmella iskunvaimentimella.

– Se oli sellainen nypyn ylitys ja oikea-vasen -yhdistelmä, jonka olen aina ajanut kaasu pohjassa ja ajoin nytkin. Nyt otin sen vähän eri linjalla ja maahan tullessa auto oli pikkuisen poikittain ja toisesta takapyörästä lähti rengas vanteelta, Latvala kertaili.

– Yritin mennä sillä vähän aikaa, mutta oli pakko pysähtyä vaihtamaan rengas. Sittemmin Latvala pääsi vielä hyvään vauhtiin ja ajoi päivän aikana kaikkiaan kolme pohja-aikaa. Rallin päätöspäivän Powerstagella Ogier voitti toiseksi ajaneen Latvalan 3,8 sekunnilla.

– Minulla oli Powerille kolme pehmeää ja yksi kova rengas. Sebillä oli neljä pehmeää, se olisi ollut parempi rengastus. Vetopito olisi ollut parempi, samoin pito jarrutuksissa, Latvala tuumi. Latvalan nimiin kisan 23 erikoiskokeella kirjattiin seitsemän pohja-aikaa.