Kesätauon ja kiireiden ohesta löytyi vapaa viikonloppu lähteä ajamaan rallia Keravalle ja olihan edelliseltä vuodelta voitto puolustettavana.
Kilpailussa ajettiin 4 erikoiskoetta ja kaikki yhteen kertaan.
Ensimmäinen Ek oli rallin pisin 18km, jonka ajoin varovasti. Oli kuiva keli ja puhdas ura oli kapea 2-vetoautojen jäljiltä, niin meinannut sopia siihen ja 1 tilannekin tuli matkalle, mutta Celica oikesi!
Ek:lle 2 ajoin pohjat kun pääsin leveälle torppapinnalle ja lisäsin yritystä.
Ek3 tuli liikaa jarrutellessa, mutta Ek:lla 4 tein etukäteen Juho Hännisen kanssa suunnitelman; ajetaan kovaa keula edellä, niin kello ”tykkää”. Homma toimi ja ”pohjat” napsahti taululle, mutta yleiskilpailussa jäin tällä kertaa sijalle 2 ennen Riku Tahkoa 11,4 sekunnin erolla . Kolmanneksi kilpailussa ajoi Kalle Markkanen, joka jäi minulle 2,8 sekuntia. Tulos oli kokonaisuudessa hyvä, sillä olihan WRC2-luokan autojen puristuksessa.