JM-Rally Parc Fermé

Portugalin MM-ralli 29.3.-1.4.2012

Huipputulos oli hopeatarjottimella En saanut Portugalin MM-rallista todellakaan sellaista tulosta, jota lähdin sieltä hakemaan. On ihan rehellisesti sanottava, että minulle ja tallikaverilleni Petter Solbergille tarjottiin oikein hopeatarjottimella huipputuloksia tästä rallista. Kaikki näytti nimittäin torstain jälkeen todella hyvältä. MM-sarjaa johtanut Citroën-tallin Sebastien Loeb keskeytti kisan jo silloin, joten meillä oli sauma kaventaa hänen etumatkaansa. Loeb ajoi […]

Meksikon MM-ralli 8.-11.3.2012

Liikaa draamaa Meksikon MM-rallin lopusta tuli osaltani dramaattinen. Lähdimme viimeiseen ajopäivään altavastaajina, mutta päätimme silti lähteä puristamaan. Yritimme saada kovan ajan, jotta olisimme päässeet lähemmäs kärjessä menneitä Citroën-kuskeja. Kisani meni lopullisesti pieleen, kun pitkää, peräti 54 kilometrin mittaista erikoiskoetta oli ajettu noin 43 kilometriä. Tulin kovavauhtisella osuudella mutkasta ulos, ja pian näin katollaan olevan auton […]

Ruotsin MM-ralli 9.-12.2.2012

Kauhunhetkiä ja tärkeä voitto Koin kauhunhetkiä Ruotsin-rallin päätöspäivänä. Päivän ensimmäisillä erikoiskokeilla sain puristettua hieman lisää eroa voitosta kanssani kamppailleeseen Mikko Hirvoseen. Minulla oli rento olo ajaa, ja yritin säästää renkaitani. Mutta kuinka ollakaan, kisan kolmanneksi viimeisellä, 15 kilometrin mittaisella erikoiskokeella auton oikea eturengas rikkoutui. Se osui kiveen, tunsin pienen tärähdyksen ja rengas tyhjeni heti. Siitä […]

Monte Carlon MM-ralli 17.-22.01.2012

Maltti pitää säilyttää Monte Carlon rallista ei tullut todellakaan sellaista tulosta, jota lähdin tavoittelemaan. Kilpailuni lähti käyntiin vähän liiankin hyvin, paremmin kuin olin odottanut. Oikeiden rengasvalintojen ja hyvän yrityksen ansiosta johdin kisaa kolmen erikoiskokeen jälkeen Sebastien Loebiin noin puolella minuutilla. Neljännellä erikoiskokeella olin liikkeellä hiukan vääränlaisella renkaalla ja ajoin jäiseen kohtaan liian kovaa. Yritin hiukan […]

Memorial Bettega 2011

Attilio Bettegan muistokilpailu Bologna Motorshow:n yhteydessä, jonne osallistuin Ford Fiesta WRC:llä. Kovimpina haastajina olivat Petter Solberg, Kris Meeke ja ratamoottoripyöräkuljettaja Andrea Dovizioso, joka kehittyi valtavasti kilpailun aikana. Rata oli n. 70% asvaltilla ja 30% hiekalla, ja se jettiin mies miestä vastaan.Kilpailuviikonloppu käsitti perjantaina vapaat harjoitukset, lauantaina Bettega Night Sprint ja sunnuntai huipentui Bettega Memorial-muistokilpailuun. En […]

Rally du Var 2011

Ajoimme testimielessä tämän kilpailu ajatellen Monte Carloa 2012. Kilpailu käytiin Etelä- Ranskassa Ste Maximessa n. 100km Nizzasta. Kilpailu oli 2,5 päivänen ja erikoiskokeet olivat vaihtelevia; isoa leveää tietä, kapeita osuuksia, pomppuja, ratamaista ”baanaa” ja vanhaa asvalttia. Kilpailuviikonloppu oli kuiva, mutta haastetta lisäsi kylmät yöt, jotka toivat kosteutta vuorille, niin että syntyi paljon pitovaihteluita. Viimeisen päivän […]

Iso-Britannian MM-ralli 10.-13.11.2011

Kymmenes kerta toi voiton Walesissa ajettu MM-ralli on kuin toinen kotikisa minulle, koska aloitin ralliurani täällä Brittein saarilla. Ajoin tässä rallissa nyt kymmenettä kertaa ja olen aina halunnut voittaa tämän kisan. Oli todella kova juttu, että vihdoinkin pystyin voittamaan täällä. Walesin ralli ja sitä edeltänyt RAC-ralli voidaan laskea MM-sarjan klassikkokisoihin. Olen voittanut toisenkin klassikkokisan, kun […]

Espanjan MM-ralli 20.-23.10.2011

Työ palkittiin En ole koskaan ennen ajanut Katalonian rallissa niin hyvin kuin viime viikonloppuna. Oikeastaan jo edellisessä kisassa Ranskassa huomasin viimeisenä ajopäivänä, että asvaltilla alkaa kulkea paremmin kuin ennen. Olen tehnyt viime vuosina todella paljon töitä, jotta kehittyisin paremmaksi asvalttikuskiksi. Viime vuonna treenasin paljon Nürburgringin vanhalla radalla ja tänä vuonna olen päässyt ajamaan enemmän asvalttitestejä. […]

Ranskan MM-ralli 29.09.-02.10.2011

Mestaruustaistoa ja tallipuheita Sebastien Loeb joutui pettymään kotikisassaan. Hän keskeytti Ranskan MM-rallin mekaanisen vian takia, ja se oli todella yllättävää. Citroënin auto on ollut Loebin uran aikana niin luotettava, että sitä on vaikea ymmärtää. Mutta nyt vika iski. Loebin keskeytyksen takia tilanne MM-sarjan kärjessä muuttui todella mielenkiintoiseksi. Loeb ja Mikko Hirvonen ovat keulilla tasapistein ja […]

Australian MM-ralli 8.-11.09.2011

Tiimipeliä Australian MM-rallin voitto oli jo minun hyppysissäni. Johdin kisaa 20 sekunnilla, kun kolme erikoiskoetta oli ajamatta. Mutta tällä kertaa tiimi halusi, että hiljennän vauhtiani ja Hirvosen Mikko nousee edelleni. Mikko taistelee vielä kuljettajien mestaruudesta, mutta minun mahdollisuuteni ovat jo menneet. Sen takia jouduin kartanlukijani kanssa uhraamaan voiton ja antamaan sen Mikolle. Tallin kannalta kaksoisvoiton […]