Liikaa draamaa
Meksikon MM-rallin lopusta tuli osaltani dramaattinen. Lähdimme viimeiseen ajopäivään altavastaajina, mutta päätimme silti lähteä puristamaan. Yritimme saada kovan ajan, jotta olisimme päässeet lähemmäs kärjessä menneitä Citroën-kuskeja. Kisani meni lopullisesti pieleen, kun pitkää, peräti 54 kilometrin mittaista erikoiskoetta oli ajettu noin 43 kilometriä. Tulin kovavauhtisella osuudella mutkasta ulos, ja pian näin katollaan olevan auton suoraan edessäni. Menin tilanteessa pieneen paniikkiin, koska oletin, että auto on keskellä tietä. Löin jarrut kiinni, ja ajauduin kohti tien reunaa. Autoni takapää osui maavalliin ja lensi nurin. Tässä ulosajossani moni asia meni vikaan. Edellä ajaneista kilpakumppaneistani Jevgeni Novikov oli ajanut rajusti ulos. Hän oli kartanlukijansa kanssa ollut hiukan pökerryksissä, joten he olivat pyytäneet yleisöä menemään varoittamaan takaa tulevia. Tuollaisessa ulosajotilanteessa pitäisi varoittaa, tiellä pitäisi olla vähintään varoituskolmio. Nyt Novikovin auto oli mennyt rikki, tavarat olivat lennelleet eikä varoituskolmiota ollut löytynyt. Kukaan ei varoittanut meitä, kun tulimme siihen paikkaan. Miksei meitä varoitettu? Se oli ensimmäinen ajatukseni ulosajon jälkeen. Ymmärrän Novikovin ja hänen kartanlukijansa tilanteen nyt, kun olen nähnyt heidän rajun ulosajonsa. Novikovin auto meni viisi kertaa katon kautta ympäri. Minun autoni pyöri kahdesti katon kautta ympäri ja jäi sellaiseen kuntoon, että pystyin nilkuttamaan sillä erikoiskokeen maaliin. Ennen seuraavaa erikoiskoetta Kansainvälisen autoliiton tarkkailija huomasi, että auton turvakaari on antanut periksi. Kävin pitkän keskustelun hänen kanssaan ja yritin saada luvan jatkaa kisaa. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja kisani päättyi siihen. Sillä hetkellä tarkkailijan päätös tuntui todella pahalta. Ajamatta oli kuitenkin enää kaksi erikoiskoetta. Meksikon kisassa asiat eivät muutenkaan oikein loksahtaneet osaltani kohdalleen. Perjantaina osuin isoon kiveen, joka oli kovavauhtisella osuudella suoraan ajolinjallani. Asiaa on tutkittu autojen sisäkamerakuvista, ja edelläni ajaneen auton kuvissa kiveä ei ollut. Siinä osumassa autostani rikkoutui jousitus. Meksikon kisassa oli ongelmia katsojien kanssa, jotka olivat asetelleet kiviä tielle sillä samalla erikoiskokeella. Mutta se iso kivi johon osuin oli vyörynyt tielle vuorenrinteeltä. Keskeytys oli kova kolaus MM-taistolleni. Jos olisin saanut kolmannen sijan ja onnistunut nappamaan pari lisäpistettä kisan päättäneeltä erikoiskokeelta, niin en olisi kovin kaukana kärjestä. Mutta nyt eroa Sebastien Loebiin on 40 pistettä, ja se tuntuu näin alkukaudesta paljolta. Kisoja on kuitenkin kymmenen jäljellä. Mikäli automme on muissakin kisoissa yhtä kilpailukykyinen kuin täällä, niin minulla on edelleen mahdollisuudet taistella mestaruudesta. Ja mikäli Loeb jää jossakin kisassa pisteittä, niin pystyn kuromaan eroa kerralla kiinni jopa 28 pistettä. Seuraavaan kisaan Portugaliin lähden hyvällä fiiliksellä. Olo on luottavainen, sillä tiedän automme olevan kilpailukykyinen.