Maltti pitää säilyttää
Monte Carlon rallista ei tullut todellakaan sellaista tulosta, jota lähdin tavoittelemaan. Kilpailuni lähti käyntiin vähän liiankin hyvin, paremmin kuin olin odottanut. Oikeiden rengasvalintojen ja hyvän yrityksen ansiosta johdin kisaa kolmen erikoiskokeen jälkeen Sebastien Loebiin noin puolella minuutilla. Neljännellä erikoiskokeella olin liikkeellä hiukan vääränlaisella renkaalla ja ajoin jäiseen kohtaan liian kovaa. Yritin hiukan liikaa, enkä keskittynyt kartanlukijan nuotteihin niin tarkasti kuin olisi pitänyt. Nyppylän jälkeen tullut oikealle kääntyvä mutka pääsi yllättämään minut, ja auto lähti luisumaan. Vauhtiakaan ei ollut niin kovin hirveästi, mutta auto meni tien reunaan ja nousi pienen penkan päälle. Penkan takana oli kolmen metrin pudotus, ja auto tippui sinne perä edellä ja kaatui kyljelleen. Autoon tuli pudotuksessa hieman vaurioita, mutta se olisi varmaankin ollut vielä ajokuntoinen. Siinä kohdassa ei ollut kuin kymmenkunta katsojaa, eikä tuollaista 1200-kiloista autoa pysty nostamaan sellaisesta paikasta kuin hinausautolla. Pari seuraavaa päivää keskeytyksen jälkeen olivat raskaita. Ei ollut todellakaan mukavaa seurata sivusta, kun muut ajoivat kilpaa. Nyt kisa on ohi ja tällä viikolla kalenterissani on taas mukavasti ohjelmaa. Kyllä tämä tästä taas lähtee. Viime kausilta tuttu superrallisääntö ei ollut voimassa Monte Carlon rallissa, ja juuri nyt olisin sitä tarvinnut. Erot kasvoivat kisassa sen verran suuriksi, että säännön avulla olisin voinut saavuttaa kohtuullisen määrän pisteitä. Mutta säännöt olivat tiedossa etukäteen, joten sitä on turha jossitella. En kokenut johtoasemassa ajamista hankalaksi. Tuollaisessa tilanteessa voitonhalu vaan kasvaa entisestään. Minun olisi vain pitänyt malttaa enemmän. En ole koskaan saanut tähän kisaan niin hyvää alkua. Se oli tietysti positiivista, kuten myös automme kilpailukyky. Sebastien Loebin suoritus oli Montessa taas kerran väkevä. Hän otti kisassa jo kuudennen voittonsa ja nappasi vielä kisan päättäneeltä Power Stagelta kolme lisäpistettä. Loeb on Montessa – lempikilpailussaan – vielä vahvempi kuin missään muualla. Sen takia yritin kisan alussa lähteä haastamaan Loebiä, koska jos hänet saa kisassa paineen alle, niin silloin hänet voi päihittää. Ennen Ruotsin kisaa olen menossa seuraamaan Arctic-rallia Rovaniemelle. Isäni ajaa siellä kilpaa, mutta itse en pysty kisaan osallistumaan, vaikka sitä hieman pohdimmekin. Sen sijaan hiomme autoa Ruotsin rallia varten Pohjois-Ruotsissa ajettavissa testeissä puolentoista viikon päästä. On hienoa mennä Ruotsiin, sillä se on yksi lempikisoistani. Toivon, että siellä olisi kisan aikana paljon lunta. Uskon, että meidän automme on todella hyvä myös lumella ja soralla. Nyt minun pitää miettiä MM-sarjan tilannetta. Loebillä on 28 pistettä, kun taas minä en saanut Montesta pistettäkään. Jäljellä on vielä 12 rallia, ja jaossa on kisojen voitoista vielä yhteensä 300 pistettä. Minun pitää ajatella sarjaa kokonaisuutena, enkä saa miettiä yksittäistä kisaa liian paljoa. Maltti pitää säilyttää.