JM-Rally Parc Fermé

Jordanian MM-ralli 24.-27.4.2008

Jordanian MM-ralli oli kauden viides osakilpailu sekä kaikille täysin uusi ralli. Lähdin kilpailuun toiveikkain mielin, sillä normaalisti olen pärjännyt hyvin uusissa kisoissa. Perjantaina oli tiedossa kahdeksan erikoiskoetta, lauantaina myöskin kahdeksan ja sunnuntaina kuusi. Kisani lähti hyvin käyntiin, sillä olimme heti ensimmäisillä ek:illa aivan kärjen tuntumassa, vaikka pohja-aikoja ei tullutkaan. Ajo tosin oli vähän liian aggressiivista […]

Argentiinan MM-ralli 28.-30.3.2008

Ralli alkoi perjantaiaamuna sateisena ja sumuisena sekä alla olivat kovat renkaat niin haastetta oli luvassa. Mikko Hirvonen aloitti todella vahvasti ajaen ensimmäiselle erikoiskokeelle n. 48 sekunnin pohjat minun ollessa toiseksi nopein. Olosuhteet olivat niin vaikeat, että erot olivat ennennäkemättömän suuret. Liekö suuret erot vaikuttaneet minuun, kun seuraavalla ek:lla jo sitten auto suistui tieltä: Vasemmalle kääntyvässä […]

Meksikon MM-ralli 29.2.-2.3.2008

Kauden ensimmäinen sorakilpailu johon lähdin erittäin hyvällä fiiliksellä, sillä olimme reilu viikko ennen kilpailua tehneet hyvät kaksipäiväiset testit Ranskassa. Perjantaina olin toinen auto liikkeellä Hirvosen Mikon perässä. Ajoni oli vapautunutta ja nautinnollista sekä uudet Pirellin sorarenkaat tuntuivat hyviltä. Perjantaipäiväni onnistui täydellisesti ja niinpä olin päivän päättyessä rallin johdossa reilun 9 sekunnin turvin ennen Sebastian Loebia. […]

Ruotsin MM-ralli 8.-10.2.2008

Tänä vuonna Ruotsin MM-rallissa lämpötila oli plussan puolella, joka toi paljon soraa tielle tehden rallista haastavan sekä renkaille että kuljettajille. Lumipenkat onneksi säilyivät erikoiskokeilla koko rallin ajan, mikä pelasti minutkin muutaman kerran tieltä poistumiselta. Ralli alkoi torstai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella, jossa olin toiseksi nopein. Perjantaina suunnattiin uusille erikoiskokeille Torsbyn suuntaan, joita oli 3 ja ne ajettiin […]

Monte Carlon MM-ralli 24.-27.1.2008

Urani ensimmäinen MM-ralli tehdaskuljettajana alkoi todella takkuisesti, kun heti ensimmäisen 27 kilometriä pitkän erikoiskokeen puolivälissä ajoin liian läheltä kallion seinämää, jolloin oikea eturengas kosketti kallioon ja puhkesi (vuoden 2008 alussa tullut uusi rengassääntö ei salli ”muusin” käyttöä rallirenkaissa). Rengas oli pakko vaihtaa ja aikaa tuhraantui 3,5 minuuttia, koska pulttipyssyn uusi akku oli tyhjä niin jouduimme […]